Keittiön kaapissa oli erilaisia jauhoja, joiden päiväyksiä piti tarkastaa ja saada vanhempia jauhoja käytöön, jotta voi taas ostaa uusia. Netista hain sämpyläreseptejä ja löysin yhden ja toisen olin jo aiemmin tallentanut ja näistä kahdesta reseptistä lähdin muokkaamaan sämpylätaikinaa. Kaapista löytyi 3-viljan sämpyläjauhoja ja kaurahiutaleita, joita oli sen verran, että niistä sain aikaiseksi pienen kokeilutaikinan. Kolmesta maistelijasta kahden mielestä oli hyviä, mutta kolmas maistelija oli sitä mieltä, että sämpylät olivat aika tuhtia tavaraa. No, ensi kerralla vaihdan jauhoja, joten eiköhän sitten kolmaskin maistelija saada tyytyväiseksi. Tässä tämä resepti nyt kuitenkin on.

Taikina:

2,5 dl vetta

puolet kuivahiivapussin määrästä eli n. 6 g

1 tl suolaa

1-1,5 rkl siirappia (minä laitoin 1 rkl, mutta yksi maistelija sanoi, että enemmän voisi laittaa)

0,25 dl öljyä

1 valkosipulin kynsi

2,5 dl kaurahiutaleita

n. 5 dl 3-viljan sämpyläjauhoja

Lämmitä vesi,kaada lämmitetty vesi kulhoon ja  lisää suola, kuivahiiva ja kaurahiuteleet. Laita kulho lämpimään veteen liinalla peiteltynä ja anna olla n. 20 min tai kunnes taikina kuplii. Lisää siirappi, valkosipulin kynsi. Lisää suurin osa jauhoista ja loppuvaiheessa öljy ja tämän jälkeen vielä jauhoja. Tee mieluummin pehmeä kuin liian jämäkkä taikina. Jauhomäärä on suuntaa antava. Kohota n. 45 min. Tee taikanasta pyöreitä sämpylöitä. Kohota vielä liinan alle peiteltynä n. 10 min. Paista 200 astetta noin 15-22 min. uunista riippuen.

s%C3%A4mpyl%C3%A4t-normal.jpg