Tämä päivä on kulunut mukavasti leivonnan parissa rentoutuessa. Ulkona paistaa aurinko, mutta pakkasta on niin paljon, että ulos ei innosta lähteä lenkkeilemään. Näin ollen on ollut ihana leipoa ja kokeilla jälleen uutta leipäreseptiä. Tämä leipä ei ollut sellainen ranskanleipä, joka minulla oli mielessä, mutta tulipahan tämäkin resepti kokeiltua. Ei ollenkaan hassumpi, mutta ei ole edelleenkään se täydellinen leipäohje, jota siis edelleen etsin. Minä puolitin tämän taikinan, kun kokeilusta oli kyse.

Ainekset:

5 dl kevytmaitoa

0,5 dl rypsiöljyä

50 g hiivaa

1 rl hunajaa (minä käytin siirappia, kun jostain syystä en vain pitä hunajan mausta)

3 dl kauraleseitä (minulla oli vehnäleseitä, joita siis käytin)

1,5 tl suolaa

10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:

1 kananmunan valkuainen

2 rkl sinisiä unikonsiemeniä ( nämä jätin pois)

Ohje:

Kuumenna maito ja rypsiöljy kattilassa kädenlämpöiseksi.

Murenna joukkoon hiiva ja lisää taikinaan loput aineet. Minä lisäsin jälleen vehäjauhoja vähitellen, jotta saan sellaisen pehmeän taikinan, jota on kuitenkin vielä hyvä käsitellä ilman, että tarttuu kiinnin leivonta-alustaan. 

Vaivaa taikina tasaiseksi, noin 10 min. (Kyllä tuntui minuutit pitkiltä, kun käsin vaivasin).

Anna taikinan kohota liinan alla 30 min.

Jaa taikina kahteen osaan ja vaivaa ne pitkulaisiksi leiviksi. Minä vaivasin vain hieman ja muotoilin sen verran, että mahtui mukavasti leipävuokaan.

Laita leivät voideltuun pitkulaiseen vuokaan, jonka tilavuus on n. 1,5 litraa. Anna leipien kohota vielä 20 min. leivinliinan alla.

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Voitele leivät kananmunan valkuaisella ja ripottele päälle unikonsimenet.

Paista leivät uunin alalosassa 30-35 min.

ranskanleip%C3%A42-normal.jpgranskanleip%C3%A4-normal.jpg

Alkuperäinen ohje: www.arlaingman.fi