Se on vain niin,että työnteko häiritsee harastamista ja näin ollen leipominen on viime aikoina jäänyt pahasti taka-alalle.

Pakastimessa ei ole enää mitään leivonnaista nautittaksi kahvin kanssa, joten pakkohan sitä nyt näin viikonlopuksi jotain oli kehitellä. Tämä juustokakku on täytteen osalta itseni kehittelemä, sulkaakiille on Kinuskikissan kirjasta poimittu. Pohjan olen itse aikojen kuluessa  kokenut oikeaksi voin ja keksien määrien osalta. Vähän jokaisessa juustokakkuohjeessa tuntuu olevan omat määränsä pohjan aineksien  osalta. En tiedä sopiiko suklaakiille nyt mitenkään täydellisesti tähän, mutta tulipahan kokeiltua tällaistakin makusinfoniaa.

 

Pohja:

210 g Digestive -keksejä

85 g voita

Täyte:

250 g mascarpone

2,5 dl vispikermaa

200 g sitruunarahkaa

0,5 dl sokeri

3,5 liivatetta

 

Suklaakiille:

3 dl maitoa

1 dl kaakoajauhetta

0,75 dl sokeria

3 liivatetta

 

 

Murskaa keksit ja sekoita voisulan kanssa. Painele keksimassa irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 

Vaahdota kerma, lisää mascarpone ja rahka ja sokeri.

Kuumenna 2 rkl sitruunan mehua tai sitruuna täysmehu tiivistettä. Sulata liivatteet kuumaan nesteeseen ja lisää kermaseokseen ohuena nauhana voimakkaasti vatkaten. Kaada seos keksimassan päälle vuokaan. Hyydytä jääkaapissa väh. 4 h tai seuraavaan päivään.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.Sekoita suklaakiilteen ainekset keskenään ja kuumenna kiehuvaksi.Lisää liivatteet. Anna jäähtyä ja kaada jäähtynyt seos hyytyneen täyteen päälle.

Minä lisäsin kiilteen hieman liian kuumana ja hieman täytettä lähti sekoittumaan kiilteen sekaan, kuten kuvasta voi nähdä.Makuun sillä ei nyt ole mitään vaikutusta, ainostaan ulkonäköön.

juustokakku%20suklaakiille.jpg?141613061