Eilen etsin helppoa ohjetta netistä. Sitten löysin nämä helpot mokkapalat, jotka ovat meidän perheen yksi suosikkileivonnaisia.

Perinteisessä ohjeessa pitää vatkata, mutta tämä ohje valmistuu ilman vatkaamista ja on perheen pienemmillekin helppo ohje tehdä äidin tai isoäidin kanssa.

Neljästä maistelijasta kolme piti näistä leivonnaisista, yksi kaikken suurin herkkusuu piti perinteisellä reseptillä tehdyistä mokkapaloista enemmän. Syynä oli se, että perinteisissä mokkapaloissa pohja on jämäkämpi kuin tämän ohjeen mukainen pohja. No, makuasioistahan ei voi kiistellä. Sanoisin, että tämä ohje on ehdotomasti kokeilemisen arvoinen jo senkin vuoksi, että valmistus on tosi helppoa. Seuraavan kerran, kun työstän tätä ohjetta, niin taidan tehdä tästä kakkupohjan.

Taikina:

150 g voita

2,5 dl sokeria

3 kananmunaa

1 dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeritonta kaakaojauhetta( minä olen tykästynyt Fazerin kaakaojauheeseen)

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Kuorrutukseen:

300 g tomusokeria

0,5 dl kaakaojauhetta

50 g sulatettua voita

0,5 dl vahvaa kahvijuomaa (minä käytin Pirkan chokocappuccinoa)

Nonparelleja koristeluun

Tee näin: Sulata voi ja anna sen hetki jäähtyä. Lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunat ja sekoita voimakkaasti kunnes seos on tasainen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi välttäen kuitenkin turhaa sekoittamista. Levitä taikina tasaiseksi, vuoka 25x40 cm, leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 min.(Minun uunissani aikaa kului 25 min)

Valmista kuorrute pohjan jäähtyessä. Sulata voi. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään. Lisää tarvittaessa kahvia niin, että seoksesta tulee paksua, mutta helposti levitettävää. Kannattaa sekoittaa tomusokeria vähitellen seokseen, minulta kului paljon vähemmän tomusokeria kuin ohjeessa oli. Jos joudut odottelemaan kuorrutteen kanssa ennen kuin pohja on valmis, jähmettyy kuorrute sinä aikana, joten älä heti tee liian jäykkää seosta.

Levitä kuorrutus lämpimän pohjan päälle nuolijaa apuna käyttäen. Ripottele välittömästi nonparelleja pinnalle.

helpot%20mokkapalat-normal.jpg

Ohje löytyi: www.oetker.fi