Etsin edelleen sitä maailman parasta sämpyläohjetta ja eilen tekemäni rukiiset sämpylät olivat ihan hyvia eli kokeilemisen arvoinen resepti. Tänään yön yli levänneet sämpylät maistuivat edelleen aamukahvin kera. Monesti on niin, että tuoreet itsetehdyt sämpylät ovat lämpiminä hyviä, mutta seuraavana päivänä ne eivät enää maistukaan miltään. Tein puolet tästä taikinasta, kun kokeilusta oli jälleen kysymys.

Ainekset ( 20 kpl)

5 dl vettä

50 g hiivaa

0,5 dl öljyä

2 tl suolaa

2 rkl siirappia tai 1 rkl sokeria (minää käytin siirappia)

4 dl ruisjauhoja

8 dl vehnäjauhoja

 

Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Sekoita joukkoon öljy, suola, siirappi ja ruisjauhot. Lisää lopuksi venhäjauhot. (Minä laitoin jauhot vähitellen kunnes sain taikinan, joka juuri ja juuri irtosi kulhon pohjasta).Anna kohota liinan alla peiteltynä lämpimässä paikassa. (Minä kohotin n. 30 min.)

Leivo kohonnut taikina sämpylöiksi ja kohota pellillä. Paista 225 asteisessa uunissa 12-15 min koosta riippuen. Minulla paistoaika oli 10 min ja sämpylät olivat keskikokoisia.

rukiiset%20s%C3%A4mpyl%C3%A4t-normal.jpg

Alkuperäinen ohje: www.yhteishyva.fi