Jääkaapissa oli vielä pari sitruunaa, joista piti saada jotain aikaiseksi ennen kuin lähtevät kävelemään.Netistä löysin parikin ohjetta sitruunapulliin. En ole koskaan aiemmin itse näitä leiponut, mutta tänään koitti se hetki, kun päätin, että kokeilen.Toisen kerran kyllä kokeilen vielä jossain vaiheessa oikeisiin sitruunapullavuokiin. Paistolämpötilan kanssa oli hieman ongelmia, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä. Maku oli sitruunainen, ehkä rakenne olisi saanut olla kevyempi.Päällinen jäin hieman kovaksi, ehkä juuri tuon paistolämpötilan ja paistoajan vuoksi.Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia, jos pitää sitruunasta.

Jos paistat alumiinisessa vuoassa niin lämpötila ohjeessa mainittu 150-160 astetta ja muusta materiaalista tehdyssä vuoassa paistettaessa kannattaa kokeilla Valion ohjeen mukaista 180 astetta.

Ohje:

250 g voita

225 g sokeria

4 kpl isoa kananmunaa

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

1 sitruunan raastettu kuori

2 rkl sitruunanmehua (minä laitoin yhden sitruunan verran ja minusta ei ollut liikaa)

250 g vehnäjauhoja

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää puolet kananmunista, sitruunamehu ja sitruunan raastettu kuori. Lisää puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineista. Vatkaa seos tasaiseksi. Lisää loput kananmunan ja kuivat aineet ja vatkaa tasaiseksi.

Kypsennä 150-160 asteisessa uunissa, uunin alatasolla noin 25 min. Lopussa nosta tarvittaessa hieman uunin lämpöä, että saat kunnon paistopinnan. Tarkista kypsyys tikulla. Hetken jäähtymisen jälkeen kumoa leivonnaiset. Jäähtyneen sitruunapullan päälle voi ripotella tomusokeria.

 

Valion sivustolla paistolämpötila oli 180 astetta ja paistoaika noin 15 min.

 

Ohjeen löysin: www.mimminkeittio.vuodatus.net

sitruunapulla-normal.jpg